Meidän Meeri

Kirjailija: Taru Kivineva & Nelli Kivineva

Sivumäärä: 56

32,90 

Meidän Meeri on lastenkirja, joka on suunnattu alle kouluikäisille ja alakoulun 1.-2-luokkalaisille. Sen tarinat sopivat sekä ääneen että lapsen itse luettavaksi niin pituudeltaan kuin sisällöltäänkin.

Varasto loppu

Tarinat kertovat viisivuotiaasta Meeristä ja hänen lähipiiristään, johon kuuluvat perheen lisäksi kaverit päiväkodissa ja naapurissa sekä ruskeaihoinen serkkupoika. Tarinoissa ideana on lämminhenkisyys, lapsen mielikuvitusmaailman rikkaus, vanhempien huolehtivaisuus ja toisaalta ajattelemattomuus sekä huumorin pilke, joka kulkee kirjan läpi.

Tarinan seuraavat vuodenkiertoa niin, että marraskuulta päästään uuden kesän kynnykselle. Jokaisen tarinan päätteeksi tulee pieni “opetus”, jonka voi oivaltaa lapsi tai aikuinen.

Meidän Meeri on Astrid Lindgrenin Se pikkuinen Lotta –hahmon perillinen. Pieni lukija tunnistaa tarinoista helposti arjen tilanteet kotona, päiväkodissa ja mummolassa ja samastuu niihin.

Kirjoittaja Taru Kivineva toimii äidinkielen ja kirjallisuuden opettajana Etelä-Pohjanmaalla Isossakyrössä. Hänen 15-vuotias tyttärensä Nelli Kivineva on kuvittanut kirjan tarinat.

Paino 0,5 kg
Mitat 17,6 × 25 × 1,5 cm