Liian suuri suppeaksi – Johdatusta Antero Rinteen ajatteluun

Rinne osoitti lyhyen elämänsä aikana samankaltaista monipuolisuutta ja mielen rikkautta kuin Leonardo da Vinci ja muut hänen korkealle arvostamansa ”renessanssi-ihmiset”, joille juuri mikään ei ollut vierasta. Hän ylitti tavanomaisuuden rajoja. Häntä inspiroi enemmän ajattelun ja ideoiden voimaan luottava idealismi kuin materialismi dogmeineen. Sen vuoksi hänen ajattelunsa täytynee tuntua vieraalta näinä aineen palvonnan aikoina.

Rinne ehti toimia muutaman vuoden Yhteiskunnallisen Korkeakoulun sosiologian professorina ja rehtorina ennen kuolemaansa vuonna 1950. Hänen kaltaistaan intellektuellia olisi tartarvittu myöhemmin, kun puoluepolitiikka soluttautui yliopistomaailmaan ja hämärsi käsityksiä tieteestä ja sen riippumattomuudesta. Nyt onkin vaikeaa välttää hänen vertaamistaan 60-luvun lopun ja 70-luvun vaikuttajiin yhteiskuntatieteissä. Esille nousee etenkin marxismi-leninismin kannattajaksi julistautunut Antti Eskola, joka ei voinut ymmärtää eikä hyväksyä Rinteen päätelmiä idealismin merkityksestä historiassa ja yhteiskuntaelämässä. Rinne oli ”liian suuri suppeaksi” ajan ahtaudessa.

Tämä kirja ei ole elämäkerta vaan yritys ymmärtää tätä arvoitukselliseksi koettua tutkijaa kirjallisen tuotantonsa perusteella. Kirjoittaja YTT Kauko Kämäräinen on julkaissut teoksia myös muista arvoituksellisista hahmoista kuten Pentti Linkolasta, Jouko Turkasta ja Kiinan vanhasta viisaasta Laotsesta.

”Ihmisen on aika taas palata esineiden valtakunnasta hengen valtakuntaan. − Hukkaan on kulunut elämä, jolle elämän korkeimmat arvot ovat jääneet tuntemattomiksi. −  Eräiden kehityksen tuotteiden kuten orkidean ja paratiisilinnun kauneus ylittää vitaalisen tarkoituksen, mikä puhuu idealismin puolesta.” (Antero Rinne)