Veikkauskratia e-kirja – Kuinka Suomesta tuli riippuvainen peliriippuvaisista

Suomi muuttui tv-loton kotikatsomosta rahapelikoneiden täyttämäksi minikasinoiden maaksi. Samalla valtionyhtiö Veikkauksesta tuli hyvien tekojen varjolla vähäosaisilta peliongelmaisilta piiloveroa keräävä koneisto.

Maassa pelataan väkilukuun suhteutettuna kolmanneksi eniten maailmassa. Suomalaiset rahapelaavat 204 prosenttia enemmän kuin ruotsalaiset ja säästävät 38 prosenttia vähemmän. Ruotsissa fyysisillä tai verkon rahapeliautomaateilla pelaa noin kaksi prosenttia maan väestöstä, Suomen vastaava luku on 30 prosentin luokkaa.

Suomi käyttää vuosittain kymmeniä miljoonia euroja siihen, että suomalaisia markkinoidaan riippuvuussairaaksi, jotta 72 000 ihmistä saadaan häviämään puolet Veikkauksen tuotoista eli noin 1 000 euroa kuussa. Peliraha ohjataan ohi budjetin, usein poliittisesti painottuneille järjestöille.

Haittakustannuksista maassamme vaietaan. Ne voivat olla kansainvälisten tutkimusten mukaan jopa 1 000 euroa suomalaista veronmaksajaa kohden. Pelituottojen ”ilmainen” raha on äärimmäisen kallista, sekä rahassa että inhimillisissä kustannuksissa mitattuna.

Kuntavaaleissa rahapelikoneet ovat ajankohtaisia siksi, että niistä jokainen vie alueeltaan keskimäärin 26 000 euroa. Esimerkiksi noin 40 hajasijoitetun pelikoneen Hämeenkyrön kaltainen paikka häviää vuositasolla noin miljoona euroa vuodessa. Pelaajat ovat usein mielenterveysongelmaisia, vähävaraisia, työttömiä ja eläkeläisiä. Kuntalaisten harteille jäävät syrjäytyvien, monella tapaa oireilevien peliongelmaisten kustannukset. Valtaosa avustuksista päätyy pääkaupunkiseudulle.

Kirja vetää yhteen Veikkauksen ympärillä käytyä julkista keskustelua ja uutisointia. Äänessä ovat asiantuntijat ja muutosta haluavat kansalaiset: pankkiiri, poliitikko, tutkija sekä rahapeliriippuvaisen äiti.

Mikä sai heidät reagoimaan ja miksi he käyttävät aikaansa tilanteen muuttamiseen? Onko toiminta pyyteetöntä vai vetääkö taustalla naruja ulkomaisen peliyhtiön agentti?

Kirja on tarkoitettu jokaiselle, jota kiinnostaa yhteiskunnan oikeudenmukaisuus ja hyvän elämän perusteet. Viime kädessä kirja haastaa lukijansa miettimään nopeasti digitalisoituvan suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan perimmäisiä arvoja. Pyhittääkö tarkoitus keinot?