Missä sydän keinuu – Mielenmaisemia

Kirjailija: Risto Anton Rahikainen, tekijä / Lauri Rahikainen, valokuvaaja

Kustantaja: Esko Rahikainen

Sivumäärä: 124

22,00 

Värikuvin kuvitettu runokirja, Kovakantinen.

Joskus ihminen miettii merkityksettömyyttään. Ja kuitenkin on ollut hetki kun olet antanut kohte liaisuuden toiselle hänen hienosta piirteestään, ja hän muisti sen seuraavana päivänä töissä kun oli allapäin kollegan tiuskittua hänelle.

Varasto loppu

Tai se kerta kun vinkkasit puolituntemattomalle sielukkaan biisin ja hän tällä hetkellä kuuntelee sitä kotonaan ja saa siitä lohtua.

Tai kun kerroit jollekin hömelön puujalkavitsin ja häntä hymyilyttää se vieläkin ja hän kertoo sen eteenpäin synnyttäen iloa ympäristöönsä.

Tai se kerta kun kävelit kerjäläisen ohi, ja vaikka sinulla ei ollut kolikkoa antaa, niin katsoit silmiin ja hymyilit kanssa -ihmiselle niin että hänelle tuli olo että ”joku näki minut elävänä tuntevana olentona”.

Ikinä ei pidä ajatella, että itse on merkityksetön. Jokainen meistä on jättänyt ja jättää jatkuvasti jälkiään kaikki-alle. Pyritään siihen, että jätetään jälkeemme kauniita jälkiä, joista seuraavat muodostavat omia kauniita jälkiään eteenpäin. Laitetaan hyvä ja kaunis kiertämään.

Paino 0,25 kg
Mitat 15 × 22 × 2 cm