Elämän murusia

Kengät pitäisi riisua ja sukat. Kulkea matka paljain varpain. Mitä jos varpaat kastuvat, palelevat, haavoille aukeavat?  Se ei haittaa. Kastuneet varpaat kääritään myötätuntoon, paleleviin varpaisin puhalletaan lempeästi ja haavatkin tulevat hoidetuiksi. Lopulta elämä kantaa.

Elämän murusia -kirjan sivuilta aistii, että runoilijan omallekin elämänpolulle on vierähtänyt suurempia kiviä. Nämä kokemukset ovat haastaneet vuoropuheluun toivon kanssa. Onko jäljellä vain toivon rippeitä, hiljalleen pois häipyviä vai uusia polkuja ihmeitä, ainutlaatuinen elämä?

Marja-Riitta Linnan oma vakava sairastuminen vuonna 2015 aivoinfarktiin ja vuonna 2024 saatu diagnoosi Parkinsonin taudista, ovat raivanneet tilaa kirjoittamiselle ja runokirjan julkaisulle. Kirjoittaminen on ollut koko aikuisiän rakas harrastus, mutta omien julkaisujen tekeminen on jäänyt muun elämän jalkoihin. Diagnoosi etenevästä sairaudesta alleviivasi, että parempaa hetkeä ei kannata jäädä odottelemaan.

Elämän murusia -kirjan työstäminen on ollut Marja-Riitta Linnalle terapeuttinen, kuuden vuoden mittainen prosessi, jonka aikana runot ja runokirja ovat saaneet monta eri muotoa. Runot ovat eläneet ja kulkeneet rinnalla. Nyt ne ovat valmiita kulkemaan jonkun muunkin rinnalla.

Oma erityisherkkyys sekä kokemukset pitkässä parisuhteessa, sijais- ja adoptioäitinä, varhaiskasvatuksen opettajana, perhehoidon kehittämistyössä, voimauttavan valokuvan menetelmäohjaajana ja keho-orientoituneena työnohjaajana, ovat antaneet laajan peilipinnan tarkastella turvan kokemuksen merkitystä ihmisen elämässä. Turvan kokemus onkin Elämän murusia -kirjassa yksi kantava teema. Vaikeistakin kokemuksista selviää, kun koemme sisäistä turvaa. Joskus riittävän vahvaa sisäistä turvan tunnetta ei ole päässyt syystä tai toisesta syntymään tai siihen tulee säröjä. Aina on kuitenkin mahdollista auttaa kehoa ja mieltä takaisin turvaan. Ja kun on turvassa, voi riisua huoletta kengät ja sukat, tuntea maan jalkojen alla.